Kuukauden Keskustalainen

Puoluekokous2018 2 yläkuva iso 7.jpg
Keskusta.fi / Etelä-Häme / Suomeksi / Kirjat / Kuukauden Keskustalainen
Kuukauden Keskustalainen
Risto Uimonen: Tulos tai ulos
WSOY 2019
509 sivua


Sunnuntai-iltana 14.4.2019 Ylen TV 2 näytti suoraa lähetystä jääkiekon naisten maailmanmestaruuskisojen finaalista Espoosta. Suomen naisleijonat pelasivat ensimmäistä kertaa MM-loppuottelussa. Vastassa oli lajin valtias Yhdysvallat.
   Samaan aikaan Ylen ykköskanavalla oli menossa poliittinen draama. Kello 20 julkaistiin eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen tulos. Numerot vetivät hymyn SDP´n puheenjohtajan huulille. SDP´n ääniosuus jäi 20 % rajan alapuolelle, mutta etumatka muihin oli niin pitkä, että näytti selvältä, että seuraava pääministeri olisi SDP´n puheenjohtaja Antti Rinne.
   Toseksi eniten ennakkoääniä sai Kokoomus. Kolmannelle sijalle selviytyi täpärästi Keskusta, sen niskaan hengitti Perussuomalaiset. Keskustan osuus ennakkoäänistä oli suurempi kuin gallupit olivat ennakoineet. Se jätti puheenjohtaja Juha Sipilälle pienen toivonpilkahduksen: tulisiko pelätystä tappiosta sittenkin odotettua pienempi?

   Vähän myöhemmin suomalaisen lätkäyleisön ilmeet venähtivät. Pelaajat ja katsojat ehtivät jo tuulettaa Petra Niemisen saatua jatkoajalla kiekon amerikkalaisten pömpeliin, mutta maali hylättiin maalivahdin häirinnän vuoksi. Ja voittomaalikilpailussa Suomi jäi hopealle.
   Myös vaalivalvojaisissa nähtiin kiristyviä ilmeitä. Ääntenlaskennan edetessä SDP´n etumatka supistui. Perussuomalaiset meni ensin heittämällä Keskustan ohi, sitten tavoitti ja ohitti Kokoomuksen, ja lopulta se eteni SDP´n kintereillä. Alkoi jänskäys, kumpi tuleekaan olemaan suurin puolue, Perussuomalaiset vai SDP.
   Kun kaikki äänet oli laskettu, kärkikaksikkoa erottivat 6.813 ääntä, 0,2 % - yksikköä ja yksi kansanedustajapaikka.

   Keskustan äänimäärä putosi 203.000´lla. Puolueen ääniosuus romahti 13,8 prosenttiin. Keskusta menetti 18 kansanedustajapaikkaa ja sai eduskuntaan 31 edustajaa. Se menetti neljä paikkaa enemmän kuin mitä vuoden 2015 suurvoitto oli tuonut.
   Brittipääministeri Winston Churchill totesi aikoinaan, että sodassa voi kuolla vain kerran, mutta politiikassa monta kertaa. Mutta Sipilälle riitti tuo yksi kerta.

   Sipilä oli ilmoittanut periaatteekseen tulos tai ulos. Jos hallitus ei saisi tavoitteidensa toteuttamisessa edettyä, hän jättäisi pääminsteriytensä. Ja jos menestystä ei eduskuntavaaleissa tulisi, hän luopuisi vapaaehtoisesti Keskustan puheenjohtajuudesta. Ja tätä hän oli toistanut sen verran usein, että jokainen politiikkaa vähänkään seuraava ei voinut olla sitä kuulematta.
   Kuitenkaan kaikki eivät ehkä olleet ottaneet lupausta ainakaan ihan kirjaimellisesti. Esim. Iltalehti oli kuin varmemmaksi vakuudeksi penännyt lupauksen pitävyyttä puolisentoista vuotta ennen eduskuntavaaleja. Lehti julkaisi 1.9.2017 pääministerin vastauksen: Sipilä vahvisti erolupauksen voimassaolon lyhyesti ja yksiselitteisesti "kyllä". Politiikan toimittajien tilaisuudessa 1.3.2018 Sipilä totesi, että jos sote kaatuu, hän eroaa pääministerin paikalta.

   Haastattelussa 17.3.2019 Sipilä kertoi halustaan jäädä rivikansanedustajaksi. Silloin jo oli nähtävissä, ettei Keskustan vaalitulos vastaa Sipilän tavoitteita.
   Sipilä totesi, että jos hänestä tulee rivikansanedustaja, hän pystyy elämään muutakin elämää ja olemaan lastenlastensa kanssa. Hän voisi vaikkapa lentää joitakin keikkoja ammatikseen tai tehdä jotain muuta. Ei hänellä ollut muuta mielessä kuin se, että tuleva rooli olisi eduskunnassa jossain tehtävässä.  Kansanedustajakauden hän voisi viedä loppuun keveämmän vaihtoehdon mukaan.
   Ja jos Keskusta olisi hallituksessa, niihin tehtäviin löytyisi kyllä halukkaita.

   Entinen toimittaja ja päätoimittaja, nykyisin vapaana tietokirjailijana toimiva Risto Uimonen on seurannut Juha Sipilän uraa jo pitkään ja julkaisi viime vuonna jo toisen laajan teoksen Sipilästä. Kun edellisellä kerralla käytiin läpi vaiheet, kuinka Sipilästä tuli vaalivoittoon puoluettaan luotsaava Keskustan puheenjohtaja, viime vuonna ilmestyneessä teoksessa Tulos tai ulos tarkastellaan, mitä neljän pääministerivuoden aikana tapahtui.

   Juha Sipilä näki hyvissä ajoin gallupien perusteella, että pääminsterin salkku oli tulossa hänelle vuoden 2015 eduskuntavaalien myötä. Hän oli siitä johtuen osannut varautua hallitusvastuun kantoon. Eikä vastuun ottaminen koko maasta Sipilää pelottanut. Hän oli ennenkin ollut kovissa paikoissa ja itseluottamus oli riittävä.
   Poliittisesti kokematonhan Sipilä oli, kun hänestä pääministeri tuli. Varmuutta tehtävän hoitamiseen hän oli kuitenkin kartuttanut toimiessaan puoluejohtajana kesästä 2012 lähtien. Hän oli ryhtynyt uudistamaan Keskustan toimintaa, vakauttanut puolueen talouden ja käynnistänyt sen vaaliohjelman valmistelun ryhmätyönä.
   Suomi kuntoon -ohjelmassa määriteltiin, mitä Keskusta haluaa tehdä, jos se pääsee valtaan. Ja kun niin kävi, puolueen vaaliohjelman keskeiset asiat kirjattiin Sipilän uuden hallituksen strategiseen hallitusohjelmaan. Se oli lähes yksi yhteen Keskustan vaaliohjelman kanssa.
   Hallitusohjelmassa määriteltiin Suomelle visio kymmenen vuoden päähän ja hallitukselle strategiset tavoitteet neljäksi vuodeksi. Tavoitteisiin pääsyä vauhditettiin kärkihankkeilla. Hallitus laati aikataulun, ninkä mukaan niitä piti viedä eteenpäin, jotta saataisiin jotain aikaankin. Sipilälle pääministerinä oli tärkeää, että aikatauluista myös pidetään kiinni. Hänen yritysjohtajakokemuksensa mukaan uudistukset karkaavat käsistä, jos aikatauluista tingitään.
   Sipilän tavoitteena oli saada talouskasvu kunnolla käyntiin pitkän hitaan kauden ja paikallaanpolkemisen jälkeen. Sipilä halusi myös parantaa suomalaisten vientiyritysten kilpailukykyä. Tämän lisäksi hän halusi lopettaa valtion velkaantumisen, nostaa työllisyysasteen 72 prosenttiin sekä toetuttaa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen. Ja oli tavoitelistassa myös maakuntahallinto. Hallituksen johtamisjärjestelmän muutoksen Sipilä käynnisti jo ministereiden kättelyvaiheessa.
   Sipilä esitteli kärkihankkeet eduskunnalle pääministerin ilmoituksessa perjantaina 7.10.2015.

   Noiden kansallisten tavoitteiden lisäksi Sipilällä oli myös henkilökohtainen toive: voisiko hän uudistaa omalla esimerkillään Suomen poliittista kulttuuria, jota hän oli pitänyt joiltain osin ummehtuneena? Erityinen närästyksenaihe Sipilällä oli poliitikkojen jatkuva tappelu. Se oli tuntunut ikävältä myös monista hänen tapaamistaan ihmisistä.
   Yritysjohtajataustansa takia Sipilä toivoi vielä, että politiikassa ryhdyttäisiin mittaamaan tuloksia samalla tavalla kuin liike-elämässä. Tuosta pohdiskelusta syntyi häen toistamansa slogan tulos tai ulos, jonka hän esitti Rovaniemen puoluekokouksessa vuonna 2012 vielä rempseämmässä muodossa. Hän sanoi tuolloin, että pannaan ukko vaihtoon, jos tuloksia ei tule.

   Kun hallitusneuvottelut aloitettiin, Sipilä halusi saada Perussuomalaiset hallitukseen, olihan puolue saavuttanut eduskuntavaaleissa jo toisen peräkkäisen huipputuloksen. Hän järjesti puolueen kanssa päivän mittaiset ylimääräiset neuvottelut, jotta puolueessa tiedettäisiin varmasti, mikä sitä hallituksessa odotti. Kaikilla hallituspuolueilla tuli olla samanlainen näkemys myös maahanmuuttopolitiikasta ja Kreikan tukemisesta.
   Vaalitappion kärsineen Kokoomuksen kanssa Sipilä pääsi helposti yhteisymmärrykseen hallitusohjelman keskeisistä kohdista, puolueen puheenjohtaja Alexander Stubb paloi halusta päästä uuteenkin hallitukseen. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini totesi Uimosen haastattelussa, että ellei Stubb olisi onnistunut viemään Kokoomusta hallitukseen, tämän lähtölaskenta olisi käynnistynyt välittömästi. Nyt se siirtyi kymmenellä kuukaudella eteenpäin.
   Hallitusneuvottelut alkoivat maanantaina 11.5.2015 valtiovarainministeriön esittämästä julkisen talouden sopeutustarpeesta. Keskusta, Perussuomalaiset ja Kokoomus sopivat heti ensimmäisenä päivänä, ettei kokonaisveroastetta nosteta vaalikaudella. Keskiviikkona sovittiin ulkopolitiikasta. Edellisestä hallituksesta poiketen päätettiin, että Suomi pitää yllä mahdoillisuutta hakea NATO-jäsenyyttä.
   Lauantaina 23.5. syntyi sopu verotuksesta. Sunnuntaina saavutettiin yksimielisyys kaikista asioista. Salkkujen jako puolueiden kesken sovittiin tiistaina, mutta tietoa ei annettu julkisuuteen.
   Hallitusohjelma julkistettiin keskiviikona 27.5. Ministerivalinnat paljastettiin torstaina 28.5.2015.

   Sipilän mukaan vaalitulos oli sellainen, että jos Perussuomalaiset olisi jätetty pois hallituksesta, siihen olisi pitänyt olla erittäin painavat perusteet. Vaikeampi kysymys olikin sitten se, tulisiko hallitukseen Kokoomus vai SDP.
   SDP´n puheenjohtaja Antti Rinne piti neuvotteluissa kiinni siitä, ettei SDP lähde samaan hallitukseen Kokoomuksen kanssa, joten sekä-että -ratkaisu oli pois laskuista. Sitä sen sijaan pohdittiin Sipilän mukaan vakavasti, että kumpikin olisi jätetty oppositioon. Silloin hallituksen tukena olisi eduskunnassa ollut 102 kansanedustajaa.
   SDP´n ja Kokoomuksen välillä ei nähty ratkaisevia eroja asiakysymyksissä.Sen sijaan kaikesta paistoi läpi, että demarileirissä oppositiovaihtoehto olisi mieluisampi. Se oli huono lähtökohta hallitukseen tulolle. Sen sijaan Kokoomuksessa oltiin jopa innokkaita. Siihen se päätös Sipilän mukaan kulminoitui.
   Keskustan yhdeksän hallitusneuvottelijaa äänestivät suljetuin lipuin siitä, kumpaa puoluetta he esittivät hallitukseen. Äänet jakautuivat täpärästi 5-4 Kokoomukselle.
   RKP´n Keskusta olisi mielellään ottanut mukaan hallitukseen. Mutta koska Soini suhtautui nihkeästi, Sipilä päätti, ettei ryhdy polttamaan aikaa eikä hermoja niiden kahden tappelujen kanssa. Hankalassa tialnteessa kolmen puolueen kanssa on helpompi sopia kuin neljän.
   Keskusta sai hallitukseen kuusi ministeriä, Perussuomalaiset ja Kokoomus kumpikin neljä. Hallituksella oli eduskunnassa tukenaan turvallisen tuntuinen enemmistö, 124 kansanedustajaa.

   Sipilä valitsi myöhemmin pääministerin valtiosihteeriksi Paula Lehtomäen, joka oli toiminut valtioneuvoston jäsenenä Matti Vanhasen hallituksessa ja oli Keskustan entinen varapuheenjohtaja. Kun Sipilä pyysi Lehtomäkeä tehtävään kesällä, hän perusteli pyyntöään toteamalla, että Lehtomäellä oli enemmän ministeripäiviä kuin koko Keskustan ministeriryhmällä yhteensä.
   Jari Partasesta tuli Keskustan hallitusryhmän valtiosihteeri. Samuli Virtasesta tehtiin Perussuomalaisten valtiosihteeri. Kokoomuksen valtiosihteeriksi nimitettiin Olli-Pekka Heinonen.
   Sisäpiiriin lukeutui myös pääministerin erityisavustaja Riina Nevamäki, joka seurasi itsestään numeroa tekemättä Sipilää lähes joka paikkaan ja auttoi pääministeriä selviämään työstään. Sipilästä ja Nevamäestä muodostui tiivis ja tehokas työpari neljäksi pääministerivuodeksi.

   Sipilä oli ajatellut ennen hallituksen muodostamista, ettei ministereitä tarvita enempää kuin on ministeriöitä, eli 12. Ministereitä tuli siis kuitenkin 14. Ja kun työministeri, Perussuomalaisten Jari Lindström uupui työtaakkansa alle, nimitettiin 5.5.2017 kolme uutta ministeriä taakkoja jakamaan.

   Aiemin pitkään väännelty ja käännelty sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus siirtyi Sipilän hallitukselle, joka kirjasi sote-kohdan ohjelmaansa siten, että Keskusta oli saamassa läpi maakuntahallinnon. Aiemmin oli yritetty viittä sote-aluetta, mutta Sipilän hallituksessa pyrittiin yhdeksääntoista.
   Sipilän mukaan ratkaisu pohjautui siihen, ettei hallituksella ollut tiedossa mitään muuta kuin maakuntamalli siitä, mikä menee läpi perustuslakitarkastelussa. Kun hallitusnevotteluissa sovittiin maakuntamallin käyttöönotosta, lyötiin samalla lukkoon se, että itsehallintoalueita on yhtä paljon kuin maakuntia. Jos määrä olisi ollut pienempi, silloin olisi pitänyt ryhtyä yhdistämään maakuntia.

   Ennen eduskuntavaaleja Sitra oli lähettänyt puoluejohtajille kolmen sivun mittaisen tiivistelmän tutkimuksesta, jolla kartoitettiin mahdollisuuksia kehittää Suomen johtamisjärjestelmää. Sipilä oli referaatin jälkeen lukenut koko tutkimuksen ja ihastunut ajatukseen strategisesta hallitusohjelmasta. Strateginen hallitusohjelma tarjosi Sipilälle mahdollisuuden uudistaa poliittista kulttuuria, se edusti juuri sitä uutta poliittista kulttuuria, mistä hän oli puhunut ennen tuloaan pääministeriksi.
   Sipilän strategisen työskentelyn periaatteisiin kuului, ettei hallituksen ollut järkevää pitää jääräpäisesti kiinni suunnitelmistaan ja esityksistään, jos näytti siltä, etteivät ne menisi läpi. Hallitus veti esityksiään pois eduskunnasta ja muutti niitä tuodakseen niitä uudelleen valmisteltuina takaisin. Kun yksi väylä meni tukkoon, hallitus lähti kulkemaan toista - tai kolmatta.
   Pääministerille tärkeintä oli päästä päämäärään. Keinot olivat toissijaisia.

   Vuoden 2019 hallitusneuvotteluissa Sipilä pääsi näkemään Säätytalossa sisältä päin, että myös Antti Rinne piti kiinni strategisen johtamisen periaatteesta ja vei sitä eteenpäin. Rinteen hallituksen ohjelmassa "Osallistava ja osaava Suomi - sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta" on määritelty uudelle hallitukselle laajat tavoitekokonaisuudet ja se, miten hallitusohjelmaa johdetaan niiden pohjalta. Hallitukseen päätettiin myös perustaa tarvittava määrä strategisia ministerityötyhmiä tavanomaisten ministeriryhmien lisäksi.
   Toisin sanoen, näyttää siltä, että hallituksen strateginen johtaminen on lyönyt itsensä lopullisesti läpi Suomessa.

   Yksi Sipilän sekä hänen hallituksensa kiistanalaisimpia hankkeita oli yhteiskuntasopimus, joka matkan varrella muuttui kilpailukykysopimukseksi eli kikyksi. Alun perin Sipilä tähtäsi siihen, että sopimus solmitaan jo ennen uuden hallituksen muodostamista. Sen tekemisestä muodostui kuitenkin uudelle pääministerille raskas oppitunti työmarkkinapolitiikasta, kun järjestöt eivät taipuneet hänen tahtoonsa.
   Kiky on ensinnäkin taloutta vakauttava sopimus, millä pystyttiin parantamaan Suomen viennin hintakilpailukykyä ja auttamaan paikallaan polkeneen talouden kääntymistä nousuun. Toiseksi kikyssä sovittiin työvoimakustannusten oikaisusta ja tulonsiirroista palkansaajilta yrityksille.
   Kyseessä oli ensimmäinen kerta tulopolitiikan historiassa, kun Keskusta johti keskitetyn työmarkkinasopimuksen tekoa. Puolueemme oli aiemmin ollut - myös pääministeripuolueena - työmarkkinaneuvotteluissa enemmän myötävaikuttaja kuin primus motor.
   Pääministeri Sipilä vaikutti kikyn syntyyn ratkaisevasti ja neuvottelujen loppuvaiheessa korostui myös elinkeinoministeri Olli Rehnin rooli. SAK´n entinen puheenjohtaja ja entinen työministeri, kansanedustaja Lauri Ihalainen totesi Keskisuomalaisessa 2.3.2016, että kiky-sopimus pitäisi nimetä Sipilä ykköseksi, tulosopimukset kun on nimetty perinteisesti keskeisten neuvottelijoiden mukaan.

   Kun neuvottelut aloitettiin, SAK ei hyväksynyt sitä, että Sipilä antoi järjestöille tavoitteen ja laittoi ne etsimään keinoja siihen pääsemiseksi. Järjestö torjui myös työajan pidentämisen sadalla tunnilla. SAK´n puheenjohtajalla Lauri Lylyllä ei ollut tuossa vaiheessa liikkumavaraa. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder näki, että järjestöjen oli pakko tehdä omalta osaltaan jotain maan talouden hyväksi. STTK´n puheenjohtaja Antti palola yritti ajoittain rakentaa siltaa SAK´n ja Akavan kantojen välille.
   Neuvottelut kariutti työajan pidennys sadalla tunnilla. Kirjahaastattelussa Lyly perusteli SAK´n tiukkaa kantaa todeten, että palkkalinjasta olisi voinut päästäkin yksimielisyyteen, mutta työaika oli iso kysymys - ay-liikehän on ajanut työajan lyhentämistä, joten ehdotus sadan tunnin kertalisäyksestä ei ollut tästä maailmasta.
   Kun parin vesiperän jälkeen alkoi näyttää siltä, ettei neuvottelujen kautta pääse eteenpäin, hallitus päätti toteuttaa välttämättömänä pitämänsä korjausliikkeen turvautumalla lainsäädäntöön. Hallituksen toimenpidelista sisälsi ylityökorvausten puolituksen, pienemmät sunnuntailisät, loppiaisen ja helatorstain muuttamisen palkattomiksi vapaapäiviksi, ensimmäisen sairauslomapäivän korvauksen poistamisen, vuosilomien lyhennyksiä jne. Lisäksi hallitus aikoi pudottaa yksityisten työnantajien sosiaaliturvamaksua 1,72 prosentista 0,6 prosenttiin. Hallitus laski, että sen toimenpidepaketti alentaisi yksityisalojen työvoimakustannuksia 5,02 %. Julkinen talous säästäisi kustannusten leikkausten takia 1,4 mrd euroa. Palkansaajien ansiotasoon näytti olevan tulossa alustavien laskelmien mukaan n. kolmen prosentin alenema.
   Siinä yhteiskunnallinen ilmapiiri sitten alkoi kuumentua sen verran, että pääministeri näki tarpeelliseksi turvautua toiseen poikkeukselliseen toimenpiteeseen: hän piti tv-puheen illan parhaaseen katsoja-aikaan. Sipilä esitti keskiviikkona 17.9.2015 sisällöltään vahvan, mutta sinänsä sovinnonhaluisen vetoomuksen kansalle. Hän kertasi maan talouden tilaa ja perusteli, miksi hallitus turvautui poikkeuksellisiin keinoihin. Ja vakuutti, ettei kyse ollut arvovaltakysymyksestä. Lisäksi hän puhui pakolaisvyörystä, jonka kohteeksi Suomikin oli joutunut.
   Tv-puhe osoitti kansalle, että pääministeri oli päättänyt viedä velvollisuutena pitämänsä urakan loppuun vastaväitteistä välittämättä. Samalla Sipilä paljasti persoonastaan uusia puolia. Aiemmin Sipilä oli vaikuttanut enemmänkin hymypojalta, mutta nyt kävi ilmi, että hän osaa halutessaan olla myös kovakasvo.
   Seuraavat kuukauden näyttivät, että Sipilä oli valmis perääntymään välttääkseen pakottavan lainsäädännön. Ensimmäinen perääntyminen tapahtui, kun kätilöt kertoivat, kuinka toimenpiteet olisivat vieneet heiltä 1.800 euroa vuodessa.
   Kokonaan kuviot menivät uusiksi, kun SAK esitti torstaina 24.9. oman ehdotuksensa, johon sisältyi mm. äärimaltillinen palkkaratkaisu, työnantajan sairausvakuutusmaksun alennus 1,72 % - yksiköllä, työnantajan työttömyysvakuutusmaksuosuuden osittainen siirto palkansaajille sekä EMU-puskurin käyttö työnantajien eläkemaksuosuuden alentamiseen vuosina 2017-18. Tarjous herätti toiveita, että tulostakin neuvotteluista vielä tulisi.
   Etelärannalle tarjous ei kuitenkaan riittänyt, mistä johtuen AKT päätti jäädä kikyn ulkopuolelle. Siitä taas koitui ongelmia neuvotteluille, kun EK vaati AKT´n mukanaoloa. EK myös teki oman esityksensä, joka painottui työajan ja lomien lyhentämiseen sekä työnantajan sosiaaliturvamaksun alentamiseen. Järjestö esitti lisäksi alakohtaisesti sovittavia leikkauksia.
   Sipilä kehotti järjestöjä jatkamaan neuvotteluja. Nyt neuvottelun pohjaksi otettiin SAK´n esitys. Seurasi uusi veivaamisvaihe, minkä aikana hallitus valmisteli lakiesityksiään ja järjestöt kävivät keskenään neuvotteluja. Ja Suomen Yrittäjät ryhtyi vaatimaan, että paikallista sopimista kehitetään lainsäädännön avulla.
   Aivan loppuvuonna Sipilä sai taustatukea presidentti Sauli Niinistöltä. EK´n hallituksen taipumattomuuden ja vaikean neuvottelutilanteen kanssa tuskaillut Jyri Häkämies pyysi joulukuussa 2015 Niinistöä keskustelemaan tilanteesta järjestöjohtajien kanssa. Presidentin puheille saivat kutsun Etelärannasta Häkämiehen ja Matti Alahuhdan lisäksi Antti Herlin ja Kari Jordan. SAK´a edustivat Lauri Lyly, Jarkko Eloranta, Ann Selin, Marko Piirainen ja Riku Aalto.
   Presidentin kannatti patistaa keskustelemaan ja pääministerin kannatti antaa järjestöjen yrittää vielä kerran. Kilpailukykysopimus allekirjoitettiin tiistaina 14.6.2016, yli vuosi sen jälkeen, kun Sipilä oli lanseerannut ajatuksen Maaseudun Tulevaisuudessa.
   Loppuvaiheessa päävastuu neuvotteluista oli siirtynyt Rehnille, joka oli päättänyt painottaa työehtosopimusten ensisijaisuutta paikallisesta sopimisen kehittämisestä niin kuin työmarkkinajärjestöt halusivat. Lainsäädäntö olisi täydentävässä roolissa. Työehtosopimuksessa luottamusmies olisi määritelty sopijaosapuoleksi henkilöstön ja yrityksen välisissä neuvotteluissa.
   Pääministeri totesi tyytyväisenä, että uuden sopimuksen kattavuus oli 86,52 %. Hallitus palkitsi palkansaajat siitä 415 miljoonan euron veronkevennyksillä. Määrän hallitus oli sitonut siihen, kuinka suuri osa ammattiliitoista tuli kikyyn mukaan. Ja kun neuvottelutulos oli syntynyt, Sipilä oli ilmoittanut hallituksen olevan valmis perumaan koko lakipaketin.
   Sopimuksessa sovittiin, ettei palkkoja koroteta kahteentoista kuukauteen. Vuosityöaikaa pidennettiin kahdellakymmenelläneljällä tunnilla ilman korvausta. Työntekijöiden osuutta työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuista nostettiin. Julkisen lohkon työntekijöiden lomarahoja sovittiin leikattavan 30 % määräaikaisesti. Työnantajat saivat sosiaaliturvamaksujen alennuksen.

   Sipilä oli tyytyväinen. Hän kirjoitti blogissaan, kuinka päivä oli paras pääministerinä siihen saakka. Ja tiedotustilaisuudessa hän teki Lindströmin ja Stubbin kanssa nyrkkitervehdyksen. Mikä oli lomarahojen leikkauksen ja työntekijöiden aseman heikennyksen jälkeen varsin uskalias veto.

   Lauantaiaamupäivänä 5.9.2015 Sipilä oli Ykkösaamun tv-haastattelussa. Kun Ylen toimittaja Seija Rautio (nyk. Vaaherkumpu) kysyi Sipilältä, mitä tämä voisi henkilökohtaisesti tehdä turvapaikanhakijoiden auttamiseksi, tämä meni ilmoittamaan, kuinka perhe oli päättänyt Kempeleen kodin antamisesta pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden käyttöön. Ja esitti myös toiveen, että muutkin ottaisivat tulijat vieraina vastaan, kun nämä tulevat hädänalaisista olosuhteista.
   Sipilöitä tuntevat käsittivät uutisen kuullessaan, että halu auttaa kumpusi Sipilöiden vahvasta kristillisestä etiikasta ja oli johdonmukainen jatke sille, mitä nämä olivat tehneet aiemminkin. Sipilät olivat perustaneet nimeään kantavan säätiön vuonna 1998 rahoilla, jotka Juha Sipilä oli saanut myytyään voitolla amerikkalaisille omistamansa yrityksen, Solitran. Minna-Maaria ja Juha Sipilä Säätiö tukee syrjäytymisvaarassa olevia henkilöitä ja perheitä niin kotimaassa kuin ulkomailla.
   Sipilä kertoi haluavansa rakentaa monikulttuurista Suomea vapaaehtoisuuden pohjalta. Mutta kaikilla ei ollut samanlaisia tavoitteita. Joissain pääministerin humaani sanoma herätti hyvin negatiivisia tuntemuksia, jopa raivoa.
   Kun sitten juuri tuolloin oli tulossa enemmänkin pakolaisia Suomeen, jotkut tulkitsivat Sipilän kiihdyttäneen lausunnoillaan pakolaisvirtaa Suomeen. Myös kansanedustajat, esim. hallituspuolue Kokoomuksen Wille Rydman kirjoitti blogissaan, kuinka pakolaisvirtaa kiihdytettiin "lupaamalla tulijoille kartanoita Kempeleeltä".
   Sipilöiden kodista tuli kuuluisa. Jopa venäläisiä turisteja kävi busseilla töllistelemässä ulkoapäin Suomen pääministerin "datšaa".
   Asia sai uuden käänteen 31.1.2016, kun Sipilä kertoi Pääministerin haastattelutunnilla radiossa, ettei hänen kotiinsa Kempeleessä päästetäkään toistaiseksi pakolaisia turvallisuussyistä. Lapsiperheen ei olisi turvallista asua siinä suuren huomioarvon takia. Sipilä kertoi auttavansa perhettä muilla tavoilla.
   Sipilät olisivat halunneet antaa kotinsa yhden tietyn pakolaisperheen käyttöön. Perhe oli joutunut vainotuksi kotimaassaan, toisaalta koska olivat kristittyjä muslimimaassa, toisaalta koska olivat auttaneet länsimaalaisia avustustyössä.

   Kesällä 2017 Perussuomalaisten puoluekokouksessa Jyväskylässä Timo Soinin edustama linja koki henkilövaaleissa täydellisen tappion. Valta puolueessa siirtyi tiukan maahanmuuttolinjan kannattajille ja Suomen Sisu -taustaisille. Uuden puheenjohtajan Jussi Halla-ahon lisäksi kaikki kolme puolueen varapuheenjohtajaa, Laura Huhtasaari, Teuvo Hakkarainen ja Juho Eerola lukeutuivat maahanmuuttokriittiseen siipeen.
   Sipilä ja Kokoomuksen puheenjohtajaksi tullut Petteri Orpo neuvottelivat Halla-ahon kanssa puoluekokouksen jälkeisenä maanantaina 13.6. kello 10 Kesärannassa hallitusyhteistyön jatkamisesta. Kello 14.06 kesärannasta lähti tviitti, jossa Sipilä totesi, että keskustelut on käyty ja yhteistyön edellytyksiä Halla-ahon johtaman Perussuomalaisten kanssa ei ole.
   Halla-aho oli ilmoittanut sitoutuvansa hallitusohjelmaan, mutta kun Sipilä oli kysynyt unionimaiden yhteisestä puolustuksesta, eriävät kannat olivat tulleet näkyviin. Halla-aho oli vastannut, ettei halua lisätä integraatiota, ja että puolustusyhteistyö oli integraation syventämistä. Kun Sipilä muistutti, että asia oli hallitusojelmassa, Halla-aho vastasi, että sitten se käy. Keskustelun perusteella Sipilä oli ennakoinut ongelmia, jos Perussuomalaiset jatkaisivat hallituksessa, sen verran oli ollut nippa nappa -tilanteita aiemmin ja sen verran oli vielä avoimia Eurooppaa koskevia kysymyksiä.
   Sipilä antoi julkisuuteen tiedon, että menisi seuraavana päivänä jättämään hallituksensa eronpyynnön tasavallan presidentille. Hän aikoi muodostaa uuden hallituksen Keskustan ja Kokoomuksen akselin varaan. Muidenkin puolueiden kiinnostusta hallitukseen oli jo kuulosteltu.
   Perussuomalaisista erosi pikavauhtia 20 kansanedustajaa, jotka perustivat uuden eduskuntaryhmän, jonka nimeksi tuli Uusi vaihtoehto ja jonka puheenjohtajaksi tuli Sampo Terho. Noiden 20 lähtijän joukossa olivat mm. kaikki Perussuomalaisten ministerit. Uusi ryhmä ilmoitti tukevansa hallituksen ohjelmaa ja sen ministerit halusivat jatkaa hallituksessa. Ryhmä kertoi myös perustavansa Sininen tulevaisuus -nimisen yhdistyksen.
   Sipilä oli tavannut sunnuntai-iltana 12.6. Kesärannassa Perussuomalaisten valtiosihteerin Samuli Virtasen ja kuullut tältä, mitä oli meneillään. Pääministeri sai lisätietoja uuden eduskuntaryhmän perustajilta pitkin maanantaiaamua, mutta sai lopullisen varmuuden uudesta eduskuntaryhmästä vasta tiistaina matkallaan Kultarantaan Naantaliin.
   Sipilä teki u-käännöksen. Hallitus ei eronnut.

   Muutaman päivän kuluttua aiheeseen palattiin Niinistön tehdessä maakuntamatkan Kainuuseen. Siellä hän antoi medialle kommentin, joka viittasi siihen, että hänen mielestään Sipilän olisi pitänyt jättää hallituksensa eronpyyntö. Kainuun Sanomat julkaisi kommentin, mutta sillä erää se jäi vähälle huomiolle.
   Enemmän julkisuutta sai Niinistön kommentti kuukautta myöhemmin Porissa MTV´n SuomiAreenan haastattelussa. Presidentti totesi, että hänellä oli hallituksen erosta oma henkilökohtainen mielipide ja että hän sen myös selvästi esitti pääminsterille. Mielipiteensä Niinistö perusti keskusteluihin, joita hän oli käynyt perustuslakiasiantuntijoiden kanssa.
   Niinistön kommentti oli yllätys Sipilälle, joka kertoi kirjahaastattelussa, ettei ollut saanut sellaista käsitystä, että presidentti olisi ollut poliittisesti eri mieltä ja katsonut, että hallituksen pitää erota. He keskustelivat ainoastaan juridiikasta. Sipilä oli selvittänyt perustuslaillisen puolen huolellisesti, se riitti hänelle. Hänellä oli käytettävissään oikeuskanslerin kirjallinen lausunto, ja apulaisoikeusasiamieskin totesi myöhemmin, että asiassa on toimittu perustuslain mukaan.
   Suoraviivaisena insinöörinä Sipilä koki ei-välttämättömät prosessit tarpeettomiksi, lopputulos kun olisi kuitenkin tiedetty jo ennalta. Asia olisi ollut toinen, jos demarit olisivat olleet kiinnostuneemman oloisia tulemaan hallitukseen.
   Mielipide-ero ei kuitenkaan jäänyt häiritsemään Sipilän ja Niinistön välejä. Mutta ei Niinistökään silti omasta kannastaan luopunut. Tuomo Yli-Huttulan kirjassa Presidentti ja porvarivalta Niinistö toteaa, että hallituksen olisi pitänyt jättää eroilmoitus: "En epäile yhtään, etteikö ratkaisu ole ollut perustuslain kirjaimen mukainen. Onko se parlamentaarinen ja demokratian kannalta hyvä? Ei ollut."

   Sipilä sai osakseen kovaa arvostelua oppositiolta ja sitä myötäilevältä yleisöltä. Häntä arvosteltiin tukeutumisesta loikkareihin. Pääministerille huomautettiin, ettei uuden eduskuntaryhmän jäsenillä ollut vaaleissa saatua valtakirjaa ja että sen gallup-kannatus oli vain 1-2 prosenttia.
   Ei Sipilä kuitenkaan arvostelusta hätkähtänyt. Hallituksen tuki eduskunnassa perustuu kansanedustajien määrään, ja se oli juuri ja juuri riittävä.

   Arvostelua tuli myös talousohjelmasta. Kuitenkin Sipilä itse uskoi ohjelmaan kuin pukki sarviinsa, vaikka eri puolilla vakuutettiin suureen ääneen ja jopa naureskeltiin, ettei hallitus tule saavuttamaan talouspoliittisia tavoitteitaan. Erityisiä epäilyä herätti tavoite nostaa työllisyysaste vaalikauden aikana 72 prosenttiin ja vahvistaa työllisten määrää 110.000 henkilöllä.
   Pessimististen käsitysten esittäjien kärjessä kulki myös arvovaltainen Talouspolitiikan arviointineuvosto, jonka tehtävänä oli arvioida kriittisesti hallituksen talouspolitiikkaa. Ryhmä oli perustettu parantamaan talouspoliittisen päätöksenteon ja sen valmistelun laatua sekä ymmärrettävyyttä. Ryhmän jäsenet olivat Roope Uusitalo, Torben M. Andersen, Anneli Anttonen, Kaisa Kotakorpi ja Mikko Puhakka.
   Sipilä sanoi jo vuoden ikäisenä pääministerinä Keskustan puoluekokouksessa Seinäjoella kesäkuussa 2016, että työttömyydessä oli tapahtumassa käänne ja että työllisyys lähtee nousuun syksyllä. Pääministerin kommentti yllätti, sillä muut eivät olleet nähneet tällaisia merkkejä. Sipilän arvio ei silti ollut ns. virallista optimismia, vaan hän oli tutkinut tarkkaan numeroita, lukenut merkkejä sekä tunnustellut mielialoja.
   20.1.2018 Keski-Suomen yrittäjäjuhlassa Jyväskylässä Sipilä totesi Suomen talouden kasvaneen edellisenä vuonna kolmen prosentin vauhdilla. Pari vuotta aiemmin lukua oli pidetty aivan epärealistisena. Kolme päivää myöhemmin Talouspolitiikan arviointineuvosto toisti vanhan arvionsa, ettei hallitus pääse tavoitteeseensa ja että finanssipolitiikan viritys oli väärä, finanssipolitiikkaa olisi pitänyt kiristää.
   Tästä kun sitten meni kaksi päivää, Tilastokeskus ilmoitti, että työllisyysaste oli noussut 70,7 prosenttiin. Hallituksen tavoite oli vain 1,3 %-yksikön päässä. Näytti selvältä, että monista poruista huolimatta hallitus oli pääsemässä tavoitteeseensa.
   Talouspolitiikan arviointineuvosto jätti loppuraporttinsa 23.1.2019. Nyt se kiitti hallituksen talouspolitiikkaa ja tunnusti pitävänsä tuloksia itselleen yllätyksenä.
   Uimonen summaa lopputuleman: "Kempeleläinen diplomi-insinööri Sipilä oli ollut tuntosarvineen paremmin ajan hermolla kuin akateeminen professoriviisikko".

   Kun Sipilä tuli koko kansan tutuksi Keskustan puheenjohtajana, suomalaisten käsitykset hänestä olivat erittäin myönteisiä. Sipilä nosti leppoisalla olemuksellaan, epäpoliitikkomaisuudellaan ja insinöörimäisyydellään puolueensa suosiota. Keskustan kannatus vuoden 2011 vaalitappion jälkeen putosi heikoimmillaan 13 % alapuolelle, mutta vuoden 2015 eduskuntavaalit Keskusta voitti saatuaan 21,1 % äänistä.
   Luottamus Sipilään oli vahvaa vielä vuoden 2015 syyskuun alussa. Etelä-Suomen Media uutisoi lauantaina 5.9. että 47 % haastatelluista katsoi Sipilän nostaneen pääministerin arvovaltaa. Päinvastaista mieltä oli 37 %. Keskustan kannatus Ylen syyskuun mittauksessa oli 23 % eli enemmän kuin juuri käydyissä eduskuntavaaleissa.
   Tuo lauantai oli sattumoisin se päivä, jolloin Sipilä televisiossa lupasi antaa Kempeleen-kotinsa pakolaisten käyttöön, ja ilmeisesti se kohta, jolloin käsitykset pääministeristä alkoivat muuttua. Eräs mielipidemittaus osoitti myöhemmin, että n. 40 % suomalaisista suhtautui kriittisesti maahanmuuttoon. Mielikuvat uudesta pääministeristä alkoivat heikentyä.
   Kolme päivää Ykkösaamun haastattelua myöhemmin Sipilän hallitus sitten julkisti ne toimenpiteet, mitä sen mielestä piti tehdä kilpailukyvyn parantamiseksi. Se, mikä näytti taloutta kasvuun piiskaavan hallituksen silmissä välttämättömältä ja talouden näkökulmasta tarpeelliselta, tuntui kylmältä kyydiltä työpaikoilla ja katsomoissa.
   Jälkikäteen on helppo nähdä, että Sipilä ja hänen hallituksensa joutuivat kiihtyvään negatiivisen julkisuuden kierteeseen. Se käynnistyi syyskuun 2015 aikana, ja sen jälkeen suuntaa oli vaikea muuttaa. Esim. helmikuussa 2016 oppositio muistutti Sipilää siitä, että tämä oli ennen eduskuntavaaleja luvannut pitää eläkeläisten, lapsiperheiden, opiskelijoiden ja muiden tuensaajien etuuksien tason ennallaan.
   Sipilä itse ei pitänyt indeksikorotuksista luopumista leikkauksina, koska etuuksien nimellistaso säilyi ennallaan. Etuuksia ei vain korotettu normaaliin tapaan.
   Mutta ne, joilta indeksikorotukset jäivät saamatta, eivät nielleet selitystä. Ja politiikkaa pitkään seuranneet muistivat, että Esko Ahon lamahallitus ei säästänyt koulutusmenoista, vaan lisäsi niitä, vaikka se monia sektoreita juustohöylällä käsittelikin.

   Kun Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajasta Matti Vanhasesta tuli presidenttiehdokas kesällä 2016, hänen tilalleen valittiin Antti Kaikkonen. Ryhmänjohtajan tärkeä tehtävä on saada ryhmä tukemaan hallitusta, ja Kaikkonen otti tavakseen purkaa ryhmän sisäisiä paineita käymällä kahdenkeskisiä keskusteluja hallitusta kritisoineiden kansanedustajien kanssa. Tuossa vaiheessa näitä olikin melko monta.
   Kaikkonen perusteli kullekin, miksi kansanedustajien oli tärkeää tukea hallitusta myös silloin, kun se tuotti näille tuskaa. Ja yleensä nämä keskustelut riittivätkin. Ryhmänjohtajan ei tarvinnut mennä niissä varsinaisen puhuttelun asteelle.

   Kriittisten kansanedustajien ryhmään kuuluivat varsinkin Sirkka-Liisa Anttila, Seppo Kääriäinen ja Mauri Pekkarinen. Taitavina sanankäyttäjinä he ilmaisivat itseään ryhmäkokouksissa siten, että kuulijat tunnistivat rivien välistä myös peitellyn kritiikin. He tunsivat politiikan pelisäännöt ja varoivat keikuttamasta venettä liikaa julkisuudessa, vaikka kertoivatkin välillä avoimesti tyytymättömyydestään.
   Anttila olisi halunnut, että alkiolaisuus eli pienituloisten asia olisi näkynyt voimakkaammin hallituksen toiminnassa. Hänen mielestään hallitus ei olisi saanut esim. ottaa veteraanien indeksejä säästökohteeksi. Hän myös vastusti voimakkaasti hallituksen aikeita siirtää kotikaupunkinsa Forssan sairaalan anestesiaa vaativat leikkaukset Hämeenlinnaan.
   Anttila oli toiminut sairaalan hallinnossa eri tehtävissä neljänkymmenen vuoden ajan, ja sairaala oli hänelle sen vuoksi kuin oma lapsi. Hän kertoi Uimoselle viettäneensä unettomia öitä sairaalaan kohdistuneiden säästöaikeiden takia. Vaikka Keskustan veteraanipoliitikot pääsivät esittämään huolensa myös pääminsterille, kun asiasta oli sovittu hallitusohjelmassa, se oli sovittu. Ministeri Juha Rehula yritti saada sairaaloiden keskittämisasetukseen pykälämuutoksia, mutta siihen Kokoomus ei suostunut. Asetus tuli voimaan 1.1.2018.
   Maaliskuussa 2018 erikoissairaanhoidon leikkaustoiminnot siirtyivät Forssasta lopullisesti Hämeenlinnaan. Niin kävi monelle muullekin aluesairaalalle.

   Kaikkonen ei halua kuvata Keskustan eduskuntaryhmää riitaisaksi. Ainakaan ryhmässä ei ollut komentamista ja huutamista eikä ilmiriitatilanteita. Osa ryhmästä koki, että Sipilä väisteli keskustelua eikä pitänyt kritiikistä. Silti vaalikauden loppuun saakka pystyttiin toimimaan samassa joukkueessa.
   Keskustan eduskuntaryhmän ja ministeri Anne Bernerin välillä vallitsi suurempi jännite kuin pääministerin ja ryhmän välillä. Epäluulo Bernerin hankkeita kohtaan kasvoi ryhmässä hallituskauden aikaan, joskin Bernerillä oli mös ymmärtäjiä varsinkin alussa. Berner joutui kuuntelemaan ryhmäkokouksessa kriittisiä puheenvuoroja muiden ministereiden tavoin, eikä se hänellekään ihan helppoa ollut.
   Keskustan eduskuntaryhmän pitkäaikainen pääsihteeri Seija Turtiainen totesi Helsingin Sanomissa, että ryhmä oli kuin perhe, jolla oli autoritäärinen isä. Ja ryhmän puheenjohtaja oli äiti, joka sanoo lapsille, etteivät nämä riitelisi, kun isä tekee pitkää päivää ja on väsynyt.
   Kaikkosen mukaan Turtiaisen kuvauksessa oli perää. Mutta omien sanojensa mukaan hän ei tyytynyt pelkästään paimentamaan eduskuntaryhmää. Hän pyrki vaikuttamaan myös Sipilään, jolta unohtui välillä, että tämän piti omistaa aikaansa myös eduskuntaryhmälle.

   Keskustan taannoinen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen sen sijaan ei oikein tahtonut pysyä ruodussa. Helmikuussa 2016 hän jopa ilmoitti perustavansa uuden puolueen, tosin pysyvänsä edelleen myös Keskustan jäsenenä. Ja kun hän sai puolueen rekisteriin, hän myös kutsui eri puolueiden, myös Keskustan, jäseniä uuteen Kansalaispuolueeseen. Väyrysen puolue ei edellyttänyt muiden puolueiden jäseniltä eroamista omista puolueistaan, Kansalaispuolue kun oli luonteeltaan väljempi poliittinen yhteenliittymä.
   Keskustan johto ei yrittänyt erottaa Väyrystä puolueemme jäsenyydestä. Ennen erottamista olisi  pitänyt kuulla puolueen asianomaista paikallisosastoa tai jäsenjärjestöä. Oli odotettavissa, ettei Väyrysen oma osasto olisi hyväksynyt hänen erottamistaan.
   Sipilä antoi Väyrysen puuhata rauhassa omiaan, kunnes 22.10.2017 vaati sanomalehti Karjalaisen haastattelussa tätä eroamaan puolueesta. Tämä oli kolme kuukautta sen jälkeen, kun Väyrynen oli ilmoittanut lähtevänsä oman valitsijayhdistyksensä presidenttiehdokkaaksi. Tämä taas oli ollut Väyrysen vastaveto sille, ettei tältä oltu kysytty intoa lähteä Keskustan presidenttiehdokkaaksi. Vuoden 2018 presidentinvaalissa Keskustan ehdokkaana oli Matti Vanhanen, ja Väyrynen oli oman valitsijayhdistyksensä ehdokas.
   Vaalissa Väyrynen kepitti Vanhasen ja intoutui vielä katsomaan, josko joitain korkeampia paikkoja Keskustassakin löytyisi. Niitä ei kuitenkaan tuntunut löytyvän, joten europarlamentaarikko Väyrynen ilmoitti palaavansa eduskuntaan ja luopuvansa Keskustan kunniapuheenjohtajan tehtävästä. Myös Väyrysen kunnallisjärjestö Keminmaan Keskusta ilmoitti päättäneensä erota puolueesta.
   Sipilän taktiikka toimi. Hänen ei missään vaiheessa tarvinnut ryhtyä erottamaan Väyrystä Keskustasta.

   Marraskuussa 2016 Keskustan puoluevaltuusto piti kokouksen Torniossa. Kokous pidettiin viikonvaihteessa 27. ja 28.11. mutta Sipilä matkusti paikalle jo perjantaina, koska halusi valmistautua kokoukseen rauhassa. Muun muassa tärkeää valtuustopuhetta ei ollut ehditty valmistella, kirjoittamisesta puhumattakaan.
   Mutta kirjoitusrauhaa Sipilälle ei annettu. Yleisradion toimittaja Salla Vuorikoski pyysi Sipilältä sähköpostitse kommenttia Kansan Uutisten julkaisemaan uutiseen. Pyyntö lähti klo 12.18 ja kommenttia toivottiin "mahdollisimman pian, mieluiten jo tänään".
   Jutussa nostettiin esille Sipilän mahdollinen jääviys tapauksessa, missä Katera Steel Oy oli myynyt valtionyhtiö Terrafamelle purkumalmin kuljettamisessa käytettäviä koneita noin puolen miljoonan euron arvosta, ja talouspoliittinen ministerivaliokunta oli Sipilän johdolla myöntänyt Terrafamelle sata miljoonaa euroa valtion lisätukea konkursssin estämiseksi. Yle lähti jäljittämään sitä, oliko Sipilä osallistunut Terrafamea koskevaan päätöksentekoon kertomatta mahdollisesta jääviydestään sukulaisuussuhteidensa takia.   
   Jostain syystä Ylelle olikin sitten tärkeää julkaista juttu ennen kuin Sipilä ehti sitä kommentoida, Ylen verkkopalvelussa klo 14.05 ja sitten klo 15.00 alkaen radion ja television uutislähetyksissä. Sipilä oli saanut kommentoida epäilystä jääviydestään Kansan Uutisten jutussa, ja hän oli kiistänyt sen sanomalla, ettei hänellä ollut mitään tietoa Katera Steel Oy´n liiketoiminnasta, omistajarakenteesta tai asiakkaista sen jälkeen, kun oli luopunut välillisestä omistuksestaan yhtiössä. Yle lainasi jutussaan tuota Sipilän kommenttia, ja sen vuoksi uutinen voitiin julkaista, vaikka Sipilältä ei ollut tullut kommenttia. Noin päätöstä perusteli päätöksen tehnyt uutispäällikkö Timo Huovinen.
   Niin, journalistin ohjeet edellyttävät, että mediassa erittäin kielteiseen julkisuuteen asetettavalle tunnetulle henkilölle täytyy varata kommenttimahdollisuus samassa yhteydessä, ja jos samanaikainen kuuleminen ei ole mahdollista, kyseistä henkilöä voidaan kuulla jälkeenpäin. Sipilän tapauksessa samanaikaisen lainaamisen voi perustellusti katsoa toteutuneen lainaamalla Kansan uutisten julkaisemaa Sipilän kommenttia, jossa tämä kiisti jääviytensä, ja Yle myös tarjosi Sipilälle mahdollisuutta jälkikäteiseen kommentointiin. Eli kyllähän Yleisradio pykälien mukaan toimi.
   Vähän Uimonen silti ihmettelee. Hän ei näe, että Yle olisi menettänyt mitään, vaikka olisi vielä Sipilän kommenttia odottanutkin. Kun sitä toimittaja oli vielä erikseen pyytänyt ja ilmoittanut sitä jäävänsä odottamaankin.
   Ylen uutiseen ei edes minkään sortin skuuppiakaan sisältynyt, kun Kansan Uutisten aloittamaa uutisointia siinä vain jatkettiin, joten sikälikään perusteita kiireelliseen julkaisuun ei Uimonen nähnyt löytyneen. Ja olisihan Sipilän kommentti myös nostanut Ylen jutun arvoa, siitä kun olisi tullut sisällöllisesti tasapainoisempi. Samalla jutun näkökulma olisi muuttunut Sipilän kannalta neutraalimmaksi.
   Uutisen julkaiseminen ilman Sipilän omaa kommenttia katkaisi kamelin selän. Sipilä lähetti Vuorikoskelle ja Ylen uutisten päätoimittajalle Atte Jääskeläiselle tulikivenkatkuisen sähköpostiviestin kello 15 radiouutisten jälkeen. Vuorikoski vastasi Sipilälle todeten Ylen siteeranneen uutisessa Sipilän Kansan Uutisille antamaa kommenttia sekä tarjoten Sipilälle Journalistin ohjeiden mukaista jälkikäteistä kommentointimahdollisuutta. Mutta koska Sipilä olisi halunnut kommentoida ennen uutisen julkaisua, varsin laihalta korvikkeelta jälkikäteinen kommentointimahdollisuus tuntui, siihen enää jaksanut panostaa.
   Sipilälle alkoi sitten virrata negatiivisia kommentteja. Mikä sitten nosti verenpainetta entisestään. Niinpä pääministeri ryhtyi välittämään niitä Vuorikoskelle ja Jääskeläiselle, osoittaakseen, mitä Ylen juttu oli saanut aikaan. Ja sitä viestittelyä hän jatkoi iltamyöhälle saakka. Kello 23.07 lähettämässään viestissä Sipilä toteaa mm. että hänen arvostuksensa Yleen oli nyt täysi nolla - mikä ei tietystikään poikennut heidän arvostuksestaan häntä kohtaan, joten nyt he olivat tasoissa.
   Seuraavana päivänä Sipilä kirjoitti blogissaan, että veronmaksajien näkökulmasta oli järkevämpää jatkaa hyvissä käsissä olevan Terrafamen toimintaa kuin käyttää 400-500 miljoonaa euroa kaivoksen alasajoon. Hän jatkoi, että Katera Steel oli hänen julkisuudesta saamansa tiedon mukaan voittanut Pöyryn järjestämän tarjouskilpailun ja ettei hänellä ollut mitään tietoa tarjouskilpailusta tai sen voittajasta. Sipilä kertoi luopuneensa välillisestä viiden prosentin omistuksestaan Katera Steel Oy´ssä jo vuonna 2013. Hän kirjoitti kestävänsä sen, että häntä hakataan median puolelta, mutta että sitä hän ei hyväksy, että lapset ja sukulaiset vedetään hänen asemansa takia lokaan.

   Sipilän voimakas reaktio sai Ylessä aikaan sen, että Katera Steeliä ja Sipilää koskevaa Jarno Liskin jatkojuttua ei tuona perjantaina julkaistu. Päätöksen siitä teki Jääskeläinen. Vuorikoski oli alkanut kirjoittaa juttua, jossa hän olisi kahden asiantuntijan avulla käsitellyt Sipilän jääviyttä. Hän olisi halunnut tehdä jutun myös kansalaisten Sipilälle lähettämistä viesteistä. Mutta niitä juttuja ei tehty.
   Maanantaina 29.11. Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johto teki päätöksen, että Sipilän jääviydestä voi tehdä uutisia, mutta asiaa ei paisutella käsittelemällä sitä ajankohtaisohjelmissa. Aihe oli ollut esillä Ylen jutuissa koko viikonlopun ajan, ja siitä oli tekeillä maanantaina useampikin juttu.

   Sipilän viestit Ylen toimittajille ja yhtiön sisäinen jännite paljastuivat Suomen Kuvalehden jutussa, jonka lehti julkaisi netissä tiistaina 30.11.2016 kolmelta aamuyöllä. Jutussa kerrottiin Sipilän vaientaneen Ylen.
   Lehdellä oli melkoinen kiire julkaista juttunsa. Lehti kyllä pyysi Jääskeläiseltä kommenttia aamuyöllä sähköpostitse, mutta julkaisi sitten juttunsa enempiä odottelematta. Jääskeläinen joutui käsittelemään asiaa aamulla omassa kirjoituksessaan Ylen verkkosivulla.
   Lähes koko uutismedia täyttyi hetkessä Sipilä-jutuista. Tiedotusvälineiden keskinäinen kilpailu ajoi toimituksia päivittämään tuotantoaan verkossa herkeämättä. SK´n paljastuksia seurasi suuri määrä kritiikkiä Suomen pääministerin toiminnasta ulkomaisia tiedotusvälineitä myöten.
   Politiikkaa medialle kommentoineet oppineet asiantuntijat tuomitsivat pääministerin toiminnan. Vyörytys oli sen verran kovaa, että keskustalaiset asettuivat tukemaan julkisesti omaa pääministeriään. Uimonen nostaa esiin Iltalehden laajan haastattelun 2.1.2017, jossa Sipilä yritti lieventää vihamielistä ilmapiiriä itseään kohtaan. Jutussa Sipilä myöntää tunteella reagoinnin olleen hänen pahin virheensä. Suoraan Sipilää siteeraten: "Olisin voinut reagoida toisin tähän Yle-asiaan, ja varmasti moniin muihinkin asioihin olisin voinut reagoida toisella tavalla, mutta isossa kuvassa olen tyytyväinen siihen, miten olemme päässeet eteenpäin." Ja: "Luulen, että saa hakea henkilöä, joka harrastaisi kovempaa itsekritiikkiä. Minä käyn koko ajan keskustelua itseni kanssa siitä, miten olemme päässeet eteenpäin."
   No, Sipilän itsekritiikillä ei erityisen paljoa vaikutusta ollut. Media ei antanut Sipilälle rauhaa myöskään tämän varallisuusselvityksen osalta. Siitäkään huolimatta, että pääministeri oli kertonut blogissaan 9.12.2016 lisätietoja omistuksistaan ja niitä oli myös analysoitu. Esim. digitaalisen Nordnet-pankin talousasiantuntija Martin Paasi arvioi niiden perusteella Uusimaa-lehdessä, että Sipilän sijoitukset olivat sellaisia, joita kuka tahansa saattoi tehdä ja ettei niissä mitään salattavaa ollut. Eikä Paasi edes pitänyt Sipilän sijoituksia korkean hoitokulun rahastoihin erityisen järkevänä, saman tuoton kun olisi saanut pienemmillä hoitokuluilla muualta.

   Julkisen sanan neuvosto moitti 23.3.2017 Sipilää toimimisesta tavalla, joka oli omiaan rajoittamaan sananvapautta, ja antoi Atte Jääskeläiselle langettavan päätöksen Sipilän tahtoon taipumisesta eli journalistisen päätösvallan luovuttamisesta toimituksen ulkopuolelle. Ja runsaan kuukauden kuluttua Toimittajat ilman rajoja -järjestö ilmoitti, että Suomi oli pudonnut sananvapauden ykkösmaan paikalta kolmanneksi Sipilän Yleen kohdistaman painostuksen takia.
   Ylestä eronneet kaksi toimittajaa Salla Vuorikoski ja Jussi Eronen sekä Ylen kanssa määräaikaisessa työsopimuksessa ollut toimittaja Jarno Liski julkaisivat toukokuussa 2017 kohuun liittyvän kirjan Ylegate, jossa Jääskeläinen joutui kovan kritiikin kohteeksi. Lopulta Jääskeläinen luopui Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajan sekä vastaavan päätoimittajan tehtävästä 29.5.2017 sillä perusteella, ettei edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen enää ollut.
   Vasta siinä vaiheessa kohu alkoi laantua.

   Ylegate muodosti toisen taitekohdan Sipilän julkisuuskuvassa, sen osoittivat selvästi vuodenvaihteessa 2016-17 ja sen jälkeen julkaistut mielipidemittaukset. Ensimmäinen taitekohta osui syyskuuhun 2015, jolloin Sipilä oli tarjonnut kotiaan pakolaisille ja esitellyt kiky-lait. Sipilän suosion laskusta kertoneet jutut käynnistivät uuden, itseään ruokkivan negatiivisen julkisuuskierteen, kun niissä toistettiin ajatusta, että Sipilän sädekehä oli himmennyt.

   Kun Uimonen ja Sipilä kertasivat em. asioita kirjahaastattelun aikana, Sipilä kertoi, että hänelle oli ollut yllätys ja pettymyskin se, että julkiseen keskusteluun tuli politiikassa jatkuvasti pieniä asioita, joilla ei ollut mitään tekemistä ison kuvan kannalta ja jotka alkoivat hallita päivänpoliittista agendaa. Pienten asioiden selvittelyyn meni tuhottomasti aikaa. Esimerkkinä vanhojen asioiden kaivelusta Sipilä mainitsi entisen yrityksensä Solitran, sen työsuojeluasioista tehdyissä jutuissa pengottiin 20 vuoden takaisia asioita.
   Sipilä arvelee, että sellaiset asiat ovat alkusyy äkäiseen vastaukseen toimittajille marraskuun lopulla 2016. Hän oli silloin jaksamisensa äärirajoilla, kun tuntui siltä, ettei sille kaivelulle tule mitään loppua. Sipilä toteaa, että siinä vain menee jossain vaiheessa kuppi nurin, kun miettii, eikö tämä voisi joskus loppua.
   Kun Sipilä lähetti palautetta Ylelle, hän huomasi jo lähettäessään viestejä, että se näytti hankalalta, kun viestejä tuli paljon. Hänen tarkoituksensa oli vain osoittaa, millaiseen välittömään kansalaispalutteeseen sellainen uutisointi johtaa ja millaisia mielikuvia syntyy, kun epäilyksen varjo heitetään ylle ilman, että on mahdolllista sanoa oma mielipide jutun yhteydessä. Sipilällä oli Torniossa mukanaan vain iPad, jolla työskentely on työlästä. Jos Sipilällä olisi ollut normaali tietokone, yksi sähköposti olisi riittänyt, hän olisi yhdistänyt sen liitteeksi palauteviestit, joita hän käytti esimerkkeinä.
   Joka tapauksessa, Sipilä myöntää, että olihan se virhe sillä tavalla pahoittaa mielensä, hermostua ja lähettää useita sähköposteja.

   Suomen perustuslaki määrittelee ulkopolitiikan johtovallan siten, että presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Valtioneuvosto ei tarkoita käytännössä koko hallitusta, vaan pääministeriä ja ulkoministeriä sekä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittista ministerivaliokuntaa.
   Pääministerikautensa puolivälissä Sipilä luonnehti yhteistyötään tasavallan presidentin kanssa mutkattomaksi. Harvat asiat olivat aiheuttaneet erimielisyyksiä, eivätkä koskaan ulkopolitiikan linjaan liittyvät asiat. Niinistö puolestaan totesi Verkkouutisten haastattelussa, että yhteistyö pääministerin kanssa oli sujunut "ihan kitkattomasti". Ja pääministerikautensa lopulla Sipilä oli edelleen samaa mieltä.
   Niiinistön ja Sipilän yhteistyötä sujuvoitti se, ettei heidän välillään ollut näkemyseroja ulkopolitiikan fundamenteista. Pääministeri oli presidentin kanssa samaa mieltä mm. Suomen liittoutumattomuudesta, Venäjästä ja EU´n Venäjä-pakotteista, puolustusyhteistyöstä Ruotsin kanssa, sotaharjoituksista ulkovaltojen kanssa sekä eurooppalaisesta puolustusyhteistyöstä.
   Sipilän hallituksen ohjelman NATO-kohtakin väjentyi siitä, miten asia oli ilmaistu edellisen vaalikauden hallitusten ohjelmassa. Tähän Niinistö oli itse vaikuttanut 19.12.2014 pidetyssä luottamuksellisessa kokouksessa, missä todettiin, että vaikka NATO-jäsenyyden hakemiselle ei ollut tarvetta, NATOlta ei suljettu ovea kokonaan. Myös Sipilä oli mukana tuossa kokouksessa, ja pragmaatikkona hänen oli helppo hyväksyä tuo periaate.
   Kun Niinistö oli myöntänyt eron Sipilän hallitukselle, hän kiitteli yhteistyötä: "Olemme voineet käydä keskustelua suoraan ja pohtia monia ratkaisuja yhdessä. Yhteydenpito kanssanne on ollut mutkatonta, hyödyllistä ja miellyttävää." Lisäksi Niinistö totesi, että Suomen talous- ja työllisyystilanne oli parempi kuin kertaakaan kuluneella vuosikymmenellä, joten "tehnyt olette".

   Sipilä sai jostain syystä maineen ulkopoliittisesti passiivisena pääministerinä. Häneltä kysyttiin siitä vielä vuoden 2019 eduskuntavaalitentissä. Kysyjiltä lienee jäänyt huomaamatta, mitä Niinistö sanoi vuonna 2018 ilmestyneessä Tuomo Yli-Huttulan kirjassa Presidentti ja porvarivalta. Niinistö totesi, että Sipilä oli tavannut aktiivisemmin ja enemmän EU-maiden ulkopuolisia pääministereitä ja valtionpäämiehiä kuin edeltäjät Jyrki Katainen ja Alexander Stubb. Niinistön sanoin: "Olen aina ihmetellyt, että Sipilää moititaan passiiviseksi. Hän on minusta aktiivisin pääministeri minun suhteeni. Sipilästä on ihan väärä kuva julkisuudessa."
   Entinen puheenjohtajamme Anneli Jäätteenmäki, joka toimi viidentoista vuoden ajan Euroopan parlamentissa, pitää Sipilän suurimpana ansiona sitä, että tämä on syventänyt Suomen suhteita Ranskaan. Lisäksi Sipilä on vaalinut suhteita Saksaan. Jäätteenmäen mukaan Suomen kokoisen maan pääministerin täytyy olla erityisen aktiivinen, hän ei osaa sanoa, mitä olisi tapahtunut taannoisessa metsien hyödyntämistä koskeneessa kiistassa EU´ssa, jos Ranska ei olisi asettunut Suomen kannalle. Komissioon esitys oli Suomelle erittäin huono, Suomi olisi saanut käyttää metsiään vähemmän kuin Ruotsi ja Saksa. Pääministerin rooli oli ollut lopulta ratkaiseva siinä, että Ranskan kanta muuttui ja komission esityksestä tuli Suomen kannalta parempi.
   
   Sipilä oli luvannut Seinäjoen puoluekokouksessa kesällä 2016, että hän arvioi toimintaansa tulos tai ulos -pohjalta vuoden 2018 puoluekokouksessa Sotkamossa. Mittarina olisi Suomen kuntoon saattaminen vuoden 2015 vaaliohjelman mukaisesti.
   Puoluekokouksessa Sotkamossa Sipilä totesi, että kolmen hallitusvuoden aikaan oli syntynyt 90.000 uutta työpaikkaa ja yhteiskuntasopimus oli ollut noin puolitoista vuotta voimassa. Suomesta oli tullut jälleen maa, johon uskaltaa myös investoida. Suomi oli saavuttamassa 72 % työllisyystavoitteen meneillään olevalla vaalikaudella. Ja mikä parasta, työllisyys parantui kohisten koko Suomessa, ei pelkästään etelän kasvukeskuksissa. Lisäksi valtion yhtiöomaisuuden arvo oli kasvanut yli seitsemällä miljardilla eurolla.
   Vaikka Sipilän arvostus suomalaisten silmissä olikin heikentynyt, keskustalaiset luottivat häneen yhä. Sipilän leppoisa ja avoin persoona vetosi väkeen. Hän oli helposti lähestyttävissä ja aina valmis keskustelemaan. Keskustalaiset tiesivät myös, että Sipilä oli paiskinut pääministerinä töitä itseään säästämättä ja oli kiertänyt ahkerasti maata puoluejohtajana.
   Puolueen kannatuksen laskua ei Keskustassa luettu Sipilän syyksi. Sitä pidettiin väistämättömänä seurauksena päätöksistä, joita hallitus oli tehnyt pannessaan Suomea kuntoon. Keskustalaiset luottivat Sipilän tavoin, että Keskustan kannatus nousee ennen vaaleja.
   Puolueen varapuheenjohtajiksi valittiin kolme kansanedustajaa: torniolainen Katri Kulmuni, Hannakaisa Heikkinen Kiuruvedeltä ja hollolalainen Juha Rehula. Puoluesihteeri Jouni Ovaska ilmoitti jo etukäteen, ettei pyri jatkokaudelle, keskusteltuaan Sipilän kanssa. Sipilä ei vaatinut Ovaskan eroa, puoluesihteeri teki päätöksensä itsenäisesti. Uudeksi puoluesihteeriksi valittiin iisalmelainen Riikka Pirkkalainen, joka oli tullut tutuksi toimiessaan Annika Saarikon erityisavustajana.
   Tuon viiden hengen tiimin vetämänä Keskusta lähti Sotkamosta kohti vaaleja luottavaisin mielin. Kärjekästä käytäväkritiikkiä ei kuultu. Tosin siinä puoluejohto sai pienen näpäytyksen, että sen ehdottama sääntömuutos, että puoluesihteerin valinta siirretään puoluekokoukselta puoluevaltuustolle, ei mennyt läpi. Puoluesihteerin valinta jäi puoluekokoukselle.
   Kenttäväki näytti, että se on edelleen pitänyt valtansa puolueessa.

   Kolmas kerta toden sanoi. Sipilä uhkasi marraskuussa 2015 mennä presidentin luo, jos hallitus ei pysty sopimaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen keskeisistä linjauksista. Silloin Kokoomus antoi periksi yöneuvotteluissa. Kesäkuussa 2017 Perussuomalaisten hajoamisen jälkeen Sipilä ehti lähteä Naantalin suuntaan, mutta kääntyi takaisin, kun oli saanut tiedon uuden eduskuntaryhmän perustamisesta. Mutta perjantaiaamuna maaliskuussa 2019 Sipilä vei aikeesa loppuun saakka, kun näytti selvältä, ettei sotea kauden aikana valmiiksi saada.
   Lonkkaleikkauksessa ollut Niinistö nojasi vasemmalla kädellään kyynärsauvaan, kun hän otti Sipilän vastaan Mäntyniemessä ja hyväksyi vakavana pääministerin eronpyynnön. Presidentti pyysi hallitusta jatkamaan toimitusministeriönä. Näiden muutamien sanojen jälkeen Niinistölle tuotiin oikean käden kyynärsauva, ja miehet poistuivat hyväntuulisesti naureskellen kameroiden ulottumattomiin toiseen huoneeseen.
   Presidentin ja pääministerin ilmeet olivat ristiriidassa tilanteen vakavuuden kanssa. Selitys siihen oli tilannekomiikassa. Kun Niinistö lähti kävelemään, hän yritti tarttua Sipilää käsipuolesta. Adjutantti oli tilanteen tasalla ja sujautti salamannopeasti kyynärsauvan presidentin oikeaan käteen. Minkä jälkeen Niinistö tokaisi Sipilälle, että kun häneltä kysytään kommenttia hallituksen kaatumisesta, niin hän vastaa: "Emmeköhän me molemmat tästä selviä jaloillemme". Mihin Sipilä naurahti ja vastasi, että kyllä tästä selvitään.

   Presidentin tapaamisen jälkeen Sipilä piti Kesärannassa tiedotustilaisuuden ja perusteli eronpyyntöään, josta hän oli ilmoittanut vasta kello 9 Petteri Orpolle ja Sampo Terholle omassa työhuoneessaan Valtioneuvoston linnassa. Hallituksen johtotrion kaksi muuta jäsentä harasi vastaan todeten, ettei hallituksen tarvitse erota, vaikka sote kaatuu. Mutta Sipilä oli päätöksensä tehnyt.
   
   Kun presidentti oli myöntänyt pääministerille eron, tämän harteilta putosivat poliittisen pääministerin vastuut ja tästä kuoriutui kampanjoiva puolueen puheenjohtaja. Mikä tarkoitti, että Sipilä saattoi ryhtyä puhumaan ja kommentoimaan asioita Keskustan näkökulmasta.

   Sipilä oli soittanut Niinistölle aiemmin. He olivat käyneet pitkän keskustelun. Niinistö oli todennut ymmärtävänsä Sipilän päätöksen. Hän ei ollut ottanut suoraan kantaa hallituksen eroon. Oli vain todennut, että jos tekee, mitä sisimmässä tuntee, sen kanssa on helppo elää jatkossa.

   Sipilän eroilmoitus sekoitti poliittisen agendan täysin sekä sai aikaan valtavan kohun mediassa ja hyökyaallon somessa. Sipilä otti poliittisen ilmaherruuden itselleen.
   Keskustalaiset kehuivat Sipilää suoraselkäisyydestä. Kokoomuksessa ja Sinisissä ratkaisua ihmeteltiin, muttei tuomittu, ainakaan kärjekkäästi.
   Orpo myönsi illalla televisiossa olevansa oikeastaan helpottunut, kun pääsi eroon hallituksen sote- ja maakuntauudistuksen puolustamisen taakasta eli Sipilän ja Stubbin tekemästä sopimuksesta, jota oli haukuttu lehmänkaupaksi. Keskustan ajama 18 maakunnan uudistus oli ollut pakkopulla kokoomuslaisille samalla tavoin kuin terveyspalvelujen valinnanvapaus oli ollut Keskustalle.

   Oppositio oli valmistautunut siihen, että sote-lakien valmistelu pysähtyisi tuona perjantaina puhemiesneuvoston päätöksellä. Oppositio odotti, että se pääsisi irvailemaan soten kaatumisella ja kovistelemaan hallitusta sydämensä kyllyydestä juuri vaalien alla. Sipilän nopea eronpyyntö tulikin oppositiolle täydellisenä yllätyksenä.
   
   Sipilän eroilmoituksen vaikutus Keskustan poliitikkoihin, eduskuntaryhmään ja puolueen aktiiveihin oli "kuin sähkövirta olisi napsautettu päälle yleiskoneeseen ja se olisi hyrähtänyt iloisesti käyntiin". Vaalitappion uhan aikaansaama apatia puolueen aktiiveista, kansanedustajaehdokkaista ja heidän tukiryhmistään oli hetkessä pois pyyhkäisty. Väkeä tungeksi Sipilän ympärillä vaalitilaisuuksissa, kun hän kiersi kampanjoimassa kaikissa 18 maakunnassa.
   Sipilä kertoo, kuinka politiikan toimittajat reagoivat hyvin negatiivisesti ja pitivät hallituksen eroa vaalitemppuna. Mutta kansa oli toista mieltä. Sipilän luokse tuli ihmisiä, jotka sanoivat, etteivät ole ikinä äänestäneet Keskustaa, mutta ero oli ollut niin suoraselkäinen ratkaisu, että aikoivat antaa äänensä Keskustalle.

   Kaikesta huolimatta kansanvallan juhlapäivästä 14.4.2019 muodostui Sipilän poliittisen uran raskain päivä. Keskusta teki historiansa huonoimman vaalituloksen sataan vuoteen. Kaiken sen, mitä puolue oli voittanut Sipilän johdolla neljä vuotta aiemmin, äänestäjät ottivat pois korkojen kera.
   Keskustan äänimäärä jäi lukemaan 423.920. Se oli 202.900 ääntä vähemmän kuin vuonna 2015 ja 39.946 ääntä vähemmän kuin edellisenä murskatappiovuonna 2011. Keskustan ääniosuus jäi 13,8 prosnttiin. Tappiota tuli 7,3 %-yksikköä vuodesta 2015 ja 3,96 %-yksikköä vuodesta 2011.

   Tappio oli niin raju, että Sipilä poikkesi vuotta aiemmin laatimastaan suunnitelmasta yhdessä kohdassa: hän ilmoitti erostaan Keskustan puheenjohtajan paikalta jo kaksi päivää vaalien jälkeen Keskustan puoluehallitusken kokouksessa Kesärannassa eikä vasta hallitusneuvottelujen jälkeen, kuten oli alun perin aikonut tehdä.
   Syy oli hyvin yksinkertainen: vaalitulos oli niin huono, ettei hallitukseen tai edes hallitusneuvotteluihn meno näyttänyt realistiselta vaihtoehdolta.

   Sipilä olisi halunnut kutsua ylimääräisen puoluekokouksen mahdollisimman nopeasti uutta puheenjohtajaa valitsemaan, mutta puoluesihteeri Pirkkalainen oli vastaan. Tämä vetosi siihen, että europarlamentin vaalit pitää ensin hoitaa alta pois, ja vasta sen jälkeen voi aloittaa puoluekokousvalmistelut.
   Pirkkalainen myös totesi, ettei pelkkä puheenjohtajan vaihdos riitä puolueen uudistamiseksi. Puolueelle pitäisi myös laatia uusi missio, visio ja strategia.
   Pirkkalaisen kanta voitti. Ylimääräinen puoluekokous päätettiin pitää vasta lauantaina 7.9.2019 Helsingissä.
   
   Keskustassa alkoi jälkipyykin pesu. Ensimmäisenä kovana nimenä vaalitappion syistä suorasukaisen analyysin esitti Anneli Jäätteenmäki. Hän totesi heti alkuun, ettei vastuun kannolla voi selittää kaikkea, minkä takia Keskusta koki vaaleissa suoranaisen äänestäjien joukkopaon. Oli puolue ennenkin ollut hallituksessa, mutta yhtä suurta tappiota se ei ollut aiemmin kokenut.
   Jäätteenmäki kirjoitti Suomenmaassa, kuinka Keskusta oli kaiken aikaa korostanut valtiontaloutta sekä sitä, miten se oli saatu kuntoon. Samlla moni ihminen oli jäänyt jalkoihin. Jäätteenmäen mukaan oli kiistatonta, että Suomen talous oli parantunut Sipilän hallituksen aikana, ja työpaikkojakin oli syntynyt ennätystahtia. Mutta kun Keskustalta oli odotettu muutakin kuin pelkästään valtiontaloudesta huolehtimista. Vaalitulos osoitti, että oikeudenmukainen tulonjako ja sosiaalipolitiikka ovat Keskustan äänestäjille tärkeitä. Nyt sosiaaliset arvot oli alistettu talouden rautaisten lakien alle. Ihminen oli unohtunut.
   Vaalitappion myötä on tullut tavaksi sanoa, ettei viesti mennyt perille. Jäätteenmäen mielestä Keskustan viesti kyllä meni perille, mutta kannattajat eivät olleet siitä viestistä pitäneet. Viesti oli ollut väärä.
   Keskusta oli unohtanut, että puolueen pitää kuunnella, mitä ihmisillä on sanottavana. Lopulta viestit vähenivät, koska Keskusta ei vastannut ihmisten huoliin. Palaute tuli äänestyspäivänä, Jäättenmäki totesi.

   Mutta miksi siitä viestistä tuli sellainen, jota kansa ei halunnut? Johtuiko se puheenjohtajastamme?
   Juhan puoliso Minna-Maaria Sipilä kertoi kirjahaastattelussa, että häntä on harmittanut erityisesti se, että ihmiset, jotka eivät Juhaa tunne, väittävät, ettei tämä ymmärrä köyhien arkea. Hän muistuttaa, että heillä on ollut hyväntekeväisyyssäätiö jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Säätiön kautta he ovat seuranneet niiden kaikkein vähäosaisimpien suomalaisten elämää, ja myös auttaneet näitä.
   Juha itse on menestynyt elämässä. Joidenkin tuntuu olevan vaikea nähdä, ettei sydämen sivistys ole riippuvainen henkilön taloudellisesta asemasta. Minna-Maaria on nähnyt, että Juha on aina tehnyt asioita, joissa ei ole päällimmäisenä oma etu. Ja kun Juha tapasi ensimmäisen kerran Minna-Maarian mummun, tämä kuiskasi Minna-Maarian korvaan, että "tuolla pojalla on kultainen sydän".
   Minna-Maaria kertoo, kuinka Juha arvostaa ihmisiä, ja ottaa nämä vakavasti. Kun Juha tapaa ihmisiä, hän on oikeasti läsnä siinä hetkessä. Ja jo yritysjohtajana Juha oli samanlainen.

   No, vaalitulos nyt oli se mikä oli. Mutta sitten vaalit voittaneen SDP´n suunnalta alkoi kuulua kummia. Puheenjohtaja Antti Rinne vetosi Keskustaan, että se lähtisi neuvottelemaan osallistumisestaan hallitukseen: "Minä todella toivon, että Keskusta ilmoittaisi nyt, että he ovat valmiita. Se olisi tärkeää tässä kokonaisuudessa, että myös Keskusta olisi valmis lähtemään neuvotteluihin." Selvemmin ei enää olisi voinut sanoa, että Rinne tarvitsi Keskustaa.
   Keskusta asetti kymmenen kynnyskysymyksen listan ehdoksi menolleen hallitukseen ja ilmoitti, että ne kaikki piti hyväksyä. Uimonen pitää tilannetta varsin erikoisena: raskaan vaalitappion kärsinyt puolue luetteli ehtoja vaalien voittajille. Keskusta olikin yhtäkkiä vahvoilla, kun SDP halusi Keskustan hallitukseen voidakseen välttää yhteistyön Kokoomuksen kanssa. Vasemmistoliitto puolestaan tiesi, että se jäisi oppositioon, jos syntyisi SDP´n ja Kokoomuksen sinipunhallitus. Vihreillekin Keskusta kävi kumppaniksi.
   Keskustan valttusto hyväksyi Pikkuparlamentissa 5.6.2019 yksimielisesti osallistumisen Rinteen hallitukseen SDP´n, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja RKP´n kanssa. Yksimielisiä olivat myös Keskustan yhdeksän hallitusneuvottelijan esitys puoluehallitukselle ja puoluehallituksen esitys valtuustolle.
   Eduskunta valtisi Antti Rinteen pääministeriehdokkaaksi 6.6.2019 äänin 111-74. Presidentti Niinistö myönsi iltapäivällä eron Sipilän hallitukselle ja nimitti sen tilalle Rinteen hallituksen. Sipilän hallituksen iäksi tuli 1.470 päivää ja se nousi Suomen hallitusten ikätilaston kärkeen ohi Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen. Kaikkien aikojen pääministeritilastossa Sipilä sijoittui kuudenneksi.
   Eduskunta valitsi heti seuraavana päivänä Keskustan Matti Vanhasen puhemieheksi. Paikka tuli Keskustalle vakiintuneen tavan mukaan sillä perusteella, että se oli toiseksi suurin hallituspuolue.
   Siihen päättyi Juha Sipilän työ Keskustan hallitusneuvottelujen vetäjänä, ja samalla viimeinen merkittävä tehtävä puolueen puheenjohtajana.

   Risto Uimosen teos Tulos tai ulos käy takakannen lupauksen mukaisesti läpi kaikki merkittävät tapahtumat Sipilän neljän hallitusvuoden ajalta. Tapahtumat on käsitelty ensin perinteisesti ottamalla asiat teknisesti asioina, mutta useaan kohden on liitetty laaja ja syväluotaava Sipilän haastattelu kyseisestä aiheesta. Näin Uimonen yrittää päästä syvemmälle pinnan alle ja antaakin lukijalle harvinaisen näköalan kulissien taakse. Jos on kiinnostunut lukemaan poliittisesta päätöksenteosta, tämä teos kannattaa pitää mielessä.

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Sivun seuraava päivitys 1.7.

Tuntuvatko menneen maailman naimakaupat ja säädynmukaiset avioliitot kaukaisilta? Vai olisiko vieläkin sekä sopivia että aivan sopimattomia tapauksia?
   Mikä alkoi teoksessa Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa, jatkuu tekijöiden uudessa yhteistyökirjassa.

Kuukauden Keskustalainen
Laura Kolbe: Sopivia ja sopimattomia

-----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----     -----

Niin, korona tai ei, elämä ja politiikan tekeminen jatkuvat. Ja aikanaan tulevat seuraavat vaalitkin. Jotka olisi kaiketi tarkoitus jollain ilveellä voittaa.
   Keskusta siis hävisi vuoden 2011 eduskuntavaalit, voitti 2015 ja hävisi 2019.  Melkoista aaltoliikettä.

   Mikä tuossa vuodessa 2015 oli niin erilaista? No, ainakin Keskusta oli oppositiossa rökittämässä epäsuosittua hallitusta. Mutta kannattaisiko kiinnittää huomiota johonkin muuhunkin?
   Vuonna 2015 Keskusta lähti panemaan Suomea kuntoon. Silloin katsottiin eteenpäin, ja silloin oli melkoinen tekemisen meininki. Neljä vuotta myöhemmin kerrottiin, että nyt Suomi oli paremmassa kunnossa. Vaikka silloin kerrottiin myös, että vieläkin on tarkoitus saada maata tehtyä paremmaksi, kyllä silloin katsottiin nimenomaan taaksepäin, sitä jo toteutunutta neljää vuotta. Jos historiaa tarkastelee, ei se yleensä ole vaaleissa toiminut. Äänestäjillä on tapana katsoa eteenpäin.
   Jos muistatte, kun viime kuntavaalien aikaan tällä sivustolla tuli julkaistua tiivistelmä Juho Saaren teoksesta Huono-osaiset, tuli nostettua esille ns. tunnelivaikutus. Eli ajatellaanpa ruuhkaista tietä, jossa liikenne seisoo kahdella kaistalla.
   Ensin koko liikenne on tunnelissa pysähdyksissä, jolloin autoilijat ovat kummallakin kaistalla yhtä tyytyväisiä tai tyytymättömiä. Kun toinen kaista alkaa liikkua, kasvaa tyytyväisyys paitsi siellä, myös sillä toisella kaistalla - ihmiset uskovat heidänkin kaistansa pääsevän pian liikkeelle. Ja jos niin ei sitten tapahdukaan, siinä tilanteessa potutuskäyrä alkaa pomppia rajusti.
   Jos tavataan äänestäjiä, jotka eivät ole päässeet nousuun mukaan, heille ei välttämättä kannata kertoa pelkästään, kuinka nyt on saatu moni asia Suomessa kuntoon - itse asiassa se taitaa olla suhteellisen varma tapa karkottaa äänestäjiä. Normaali ihmismieli kun toimii siten, että siinä tilanteessa alkaa helposti uskoa, ettei se nousukausi itseä koske - kun ei nyt, ei myöhemminkään. Jos nousukausi on alkanut, eikä itse ole päässyt siihen mukaan, siinä on aika herkkä vaihe. Siinä menee helposti loputkin tulevaisuudentoivosta. Ja jos ihmiseltä pääsee se toivo lähtemään, ei hänelle sen jälkeen enää erityisen paljoa jää.
   Nythän meillä on ollut vähän normaalista poikkeava ajanjakso. Varmaankin aika monella on ollut ainakin toisinaan epävarma olo? Eli, olisiko nyt sopiva hetki ajatella, miltä arki tuntuu niistä äänestäjistä, joilla eri syistä on jatkuvasti epävarma olo tulevaisuuden suhteen?
   Ensimmäinen askel on hoitaa loppuun tämä koronan terveyspuoli. Ja sitten pitäisi pitää talouskin vielä pinnan yläpuolella. Nyt palikat menivät vähän eri järjestykseen, eli nyt on sellainen näytön paikka, että nyt olisi suotavaa saada tehdyksi jotain toiveita herättävää. Eli nyt pitäisi saada koko porukka uskomaan, että jonkinlaisia pelastusveneitä oikeasti riittää kaikille. Täytyy muistaa, että ketju on yhtä vahva kuin on sen heikoin lenkki.
   Toivolle on kysyntää aina, ja varsinkin nyt se olisi harvinaisen laajassa mitassa melko kovaa valuuttaa.
   
Miljoonasade